keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kädet lämpimiksi

Kudoin nämä lapaset viisivuotiaalle lapselle kaksinkertaisella langalla. 
Lankoina oli alpakkalanka ja seitsemän veljestä. Alpakkalangan valitsin toiseksi langaksi koska sitä on kehuttu kahdeksan kertaa lämpimämmäksi kuin villalankaa. Se toi lapasiin myös mukavaa pehmeyttä, seitsemän veljestä lankahan tuntuu käteen hieman karkealta. Nämä tulevat käyttöön talvihanskojen alle lisälämpöä antamaan.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Helppo pipo seitsemän veljestä langasta + ohje



Pipo seitsemän veljestä langasta


Pipon ohje löytyy tästä linkistä.

Idean pipolle sain yllä olevasta linkistä löytyvästä blogista. Muunsin ohjetta jonkin verran itselleni sopivammaksi.

Oma ohjeeni pipolle:
Luo puikoille 120 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle. Neulo kolme oikein ja kaksi nurin 15 cm.
Sen jälkeen aloita kavennukset. Aluksi kavennukset tehdään joka toinen kierros. Jokaisen puikon lopussa nosta kaksi silmukkaa puikolta kutomatta ja kudo viimeinen silmukka oikein. Vedä tämä viimeinen silmukka kahden kutomattoman yli (ylivetokavennus). Toista tätä kunnes jäljellä on 20 silmukkaa jokaisella puikolla. Sen jälkeen tee ylivetokavennus jokaisella kierroksella. Lopuksi päättely.


Tein pipon seitsemän veljestä langasta sukkapuikoilla.



Kirkkaammassa valossa kuvattuna pipo näyttää sinertävältä, mutta luonnonvalossa harmaalta.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

maanantai 2. toukokuuta 2016

Huivi alpakkalangasta



Oli tarvetta kevyelle huiville, jota voisi käyttää kevättakin kanssa.

Huivi helmineuleella

Aloitin luomalla sukkapuikoille 50 silmukkaa ja kudoin huivin helmineuleella. Lankana käytin roosanväristä alpakkalankaa. Toinen ohuempi lanka oli mukana tehosteena, tehden neuleen pinnan pehmeämmäksi ja elävämmäksi.

Alpakkalangasta löytyy aikaisempi postaus täällä.



Puikoiksi valitsin ihan perus sukkapuikot.




Helmineule

Helmineule näyttää lähempää katsottuna tältä. Joka toinen silmukka neulotaan oikein ja joka toinen nurin.


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kaappien tuunausta dc-fixillä




Makuuhuoneen vanha vaatekaappi on 70-luvulta, ja kaipasi jo kovasti päivitystä. Suunnitelmissa on ollut maalata se. Päädyin kuitenkin kokeilemaan dc-fixillä päällystämistä ja ovennuppien vaihtamista, koska se vaikutti helpommalta kuin maalaaminen. Lisäksi blogit ovat olleet täynnä hyvännäköisiä fixailuja, joten ajattelin itsekkin yrittää.
Alla vielä kuva josta näkee kaapin alkuperäisen värin.


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Avainkaulanauha


Kokeilin virkata avainkaulanauhan samalla tekniikalla, jolla olen tehnyt rannekoruja.


Lankana oli tuttu ja turvallinen puuvillalanka, joka sopiikin hyvin tämäntyyppisiin töihin.


Lopputulokseen olin tyytyväinen ja kyllä tämä asiansa ajaa avainten säilytyksessä ja työpuvun kanssa.


Mukavimpia käsitöitä ovatkin ne joille on arkielämässä käyttöä ja tarvetta.


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Rannekoru



Löysin vaaleanpunaista puuvillalankaa.


Josta tein rannekorun.


Rannekoru syntyi samalla ohjeella kuin edellinenkin. Ohje löytyy edellisestä postauksesta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...